Tekstit

La fin

Bonjour, Tässä ollaan jo pari päivää sitten kotiin palattu, niin ajattelin että nyt olisi hyvä aika tehdä pieni recap tästä vuodesta. Syyskuu: Saavuin host-perheeseen ja uuteen kotiin. En puhunut parin ensimmäisen viikon aikana lähes ollenkaan ranskaa. Koulussa roikun kiinni host-siskossa ja muissa vaihtareissa. Laskin joka päivä jäljellä olevia päiviä. Host-perheen kanssa vietin paljon aikaa, kun kavereita ei vielä oikein ollut. Käytiin mm. yhdessä Rennesissä ja rannalla paikkoja kattelemassa. Syyskuun loppupuolella aloin hengaamaan muiden vaihtareiden kanssa myös koulun ulkopuolella. Käytiin tutustumassa yhdessä uusiin paikkoihin ja oli kivaa olla seurassa, jossa muutkin olivat ihan yhtä hukassa. Koko kuukauden kohokohta oli rantareissu ekan ranskalaisen kaverin kanssa! :) Lokakuu: Koko syyskuun oli jatkuva uutuudenloisto tehnyt uudesta arjesta huomattavasti helpompaa. Ekan kuukauden jälkeen todellisuus kuitenkin iski ja koko ajan oli hankalaa. Olin alkanut jo saamaan paika

Pensées

Kuva
Hei! Olen nyt viimeiset 9 kuukautta viettänyt vieraassa maassa, vieraiden ihmisten keskellä, puhuen kieltä jota en vielä vuosi sitten ymmärtänyt lähes lainkaan. 9 kuukautta ei ole pitkä aika, eikä se siltä ole tuntunutkaan, mutta paljon on tapahtunut. Nyt vaihdon lähestyessä loppua haluan tästä kokemuksesta viisastuneena kirjoitella tänne yleisesti ajatuksia näistä kuluneista kuukausista. Näihin 9 kuukauteen on kuulunut niin päiviä joina olen laskenut toivottomana jäljellä olevia päiviä, kuin myös päiviä joina kotiinlähtö ajatuksena on tuntunut aivan mahdottomalta. Alkuun oli vaikeaa koittaa tottua ajatukseen, että tällaista elämä tulee olemaan seuraavat lähes 10 kuukautta. Aika on kuitenkin hurahtanut niin nopeesti, ettei yhtään tunnu siltä että lähdöstä olisi jo vajaa vuosi. Tän vuoden aikana... oon kasvanut ihmisenä enemmän kuin koskaan. Täällä ollessa on ollut pakko oppia selviytymään monista tilanteista yksin. mun arvostus kotia ja normielämää kohtaan on kasvanut valtava

Mise à jour de la vie

Kuva
Moikka! Tässä on taas hetki ehtinyt vierähtämään viimeisestä postauksesta niin nyt tulee vähän updatea elämästä. Tällä ollaan jo lähestymässä loppusuoraa eli vaihtoa on jäljellä enää noin 2kk. Aika on kulunut ihan järkyttävän nopeasti ja pikkuhiljaa alkaa jo tuntea miten loppu lähestyy. Tällä hetkellä tunteet kotiinlähdöstä ovat suurimmaksi osin positiivisia, mutta samalla tuntuu ikävältä jättää kaikki tämä taakse ja palata takaisin "normielämään". Nyt on kuitenkin vielä liian aikasta miettiä liikaa lähtöä niin aattelin nyt vaan vähän kertoa mitä on tapahtunut tässä parin viime kuukauden aikana ja mitkä ovat tämänhetkiset fiilikset. Helmikuussa täällä vietettiin 2 viikon hiihtolomaa. Loman ensimmäisen viikon ensimmäiset päivät vietin poikaystävän luona, jonka jälkeen suuntasin Luxembourgiin tuttavaperheen luokse muutamaksi päiväksi. Oli niin ihanaa päästä hetkeksi puhumaan suomea ja elämään suomalaisessa perheessä! Luxembourgista menin suoraan Pariisiin tapaamaan

Fêtes de noël

Kuva
Moikka! 21.12. täällä Ranskassa alkoi Suomen tapaan joululoma! Koulu oli tokavikaan päivään asti ihan normaalia. Vikana päivänä kateltiin dokumenttia suomalaisesta opetusjärjestelmästä :) Joululoman ekana päivänä menin Rennesiin yhen kaverin kanssa ostamaan vielä vikoja joululahjoja ja käytiin myös joulumarkkinoilla keräämässä vähän lisää joulutunnelmaa. Mulla ei jostain syystä tänä vuonna yhtään ollu joulufiilis, vaikka yleensä alan jo joskus syyskuussa fiilistelemään joulua. Sunnuntaina (23.12.) lähettiin Nantesiin host-äidin siskon luokse. Nantesissa oli meidän lisäksi mun host-äidin kaksi siskoa perheineen, yhteensä meitä oli 9. Maanantaina, eli jouluaattona, ei ollut mitään erityistä niin soittelin kotiin oman perheen vähän perinteisempiin joulukekkereihin. Vasta illalla alkoi joulu, kun mentiin messuun. Messun jälkeen mentiin takaisin kotiin syömään jouluateriaa. Ruokana oli alkupalaksi lohta, mätiä ja muita aika joululle tyypillisiä ruokia. Pääruokaa ei ollut o

Automne

Kuva
Moi! En oo taas hetkeen kirjotellu kuulumisia niin koitan nyt vähän tiivistää mun elämää tähän. Kaikki arkipäivät menee koulun ja urheilun parissa. Koulupäivän aikana on kuitenkin aika paljon vapaa-aikaa, jolloin on tapana mennä kavereiden kanssa vaikka kahville tai syömään. Koulun jälkeen ei enää ehdi niin silloin mulla on lentopalloharkat tai muuta urheilua. Uutisista näytetään varmaan mielenosoituksia, joita on meneillään kaikkialla Ranskassa. Näiden mielenosoitusten lisäksi myös kouluissa monet oppilaat on osoittanut mieltä ja meiänkin koulussa suurin osa jäi koulun porteille seisomaan tuntien sijasta. Meillä tää kesti vaan 2 päivää, mutta joissain kouluissa protestoidaan jo toista viikkoa! Viikonloppusin oon tehny host-perheen kanssa jotain, esim käyny meren rannalla tai elokuvissa (fun fact: KAIKKI leffat on dubattu ranskaksi), tai sit vaan ollu kavereilla tai menny Rennesiin. Mulla oli tässä pari viikkoa sitten la crosse eli maastojuoksu kisat. Näihin kisoihin osallist

Apres trois mois

Kuva
Hei! Nyt ollaan jo siinä pisteessä vaihtoa, että sitä on jo 1/3 takana. Ihan hullua! Musta tuntuu samaan aikaan siltä, että vastahan mä tulin ja samaan aikaan siltä että oon aina ollut täällä. Aattelin nyt vaan ylipäätänsä kertoa fiiliksistä ja mitä kaikkea oon ehtiny täällä kokemaan. Mun vaihto ei todellakaan alkanut niin kun oisin halunnut. Host-perhe oli niin erilainen kuin oma perhe. Kieli ei meinannut millään tarttua. Kavereiden saaminen oli aivan mahdotonta kun ei osannut kieltä. Aluevalvojan kanssa syntyi paljon erimielisyyksiä, joka loi vielä extra stressiä. Lisäksi sijainti ja se ettei minnekään päässyt ilman kyytiä loi ahdistusta. Ihan alkuun (paria ensimmäistä päivää lukuunottamatta) kaikki tuntui niin uudelta ja ihmeelliseltä, ettei nämä asiat haitanneet niin paljoa. Siinä kuitenkin ajan kuluessa kaikki nämä asiat vaan kertyivät ja tekivät kaikesta super vaikeeta. Noin kuukauden jälkeen uutuuden loisto oli jo kadonnut ja koti-ikävä oli suuri. Sain kuitenkin pidettyä

Vacances d'automne

Kuva
Moi! 19.10. koko Ranskassa alko kahden viikon syysloma. Täällä koulupäivät on niin pitkiä, että lomia on paljon ja nekin on yleensä vähintään viikon. Loman ekana lauantaina mun host-sisko vietti synttäreitään sen koulukavereiden kanssa. Oon siis samalla luokalla mun host-siskon kanssa mutta ihan eri porukoissa niin en tuntenut näitä niin hyvin. Sunnuntaina lähdettiin autolla Nantesiin mun host-äidin siskon ja hänen tyttären luokse. Eka ilta oli tosi kiva, koska tutustuin tän mun host-siskon serkkuihin jotka oli tosi mukavia. Maanantaiaamuna lähettiin aikasin ajamaan autolla Poitiers-nimiseen kaupunkiin. Siellä me mentiin Futuroscope-nimiseen huvipuistoon. Puisto ei ollu ehkä ihan mun juttu ja se oli vähän pienemmille suunnattu, mutta oli kuitenkin kiva käydä! Yövyttiin hotellissa puiston lähellä ja mentiin sinne vielä seuraavanakin päivänä. Illalla ajettiin taas Nantesiin ja yövyttiin host-äidin siskon luona kertaalleen. Seuraavana aamuna kävin lenkillä kattelema